29.7.2013

Tekniikkakympin leimakuvakortteja

Three unposted cards I made for the technique challenges of a finnish card crafters' ning community. The names of  the techniques under the pictures are links to tutorials.

Tässä kolme julkaisematta jäänyttä Koukussa kortteihin -yhteisön Tekniikkakympin leimakuvakorttiani.
Triple stamping
Viva Decorin itämaisella leimasarjalla leikittelin tässä kortissa, jossa keskimmäinen neliö on kohotettu taustasta kaksinkertaisella ja toiseksiylimmäinen yksinkertaisella kohotarrakerroksella. Koristeina pätkä nauhaa kiinankielisellä uudenvuodentoivotuksella ja kortteiluystävän lähettämä pandanappi.
Väreistä ja koristeista pidän kovasti, mutta syvyysvaikutelma meni kortissani ihan päälaelleen, koska tällä tavalla leimattunahan lähimmäksi katsojaa tulevat nyt maisemassa kauimpana olevat kohteet. Mutta ensi kerralla olen viisaampi!
Palapeliresist
Tässä tekniikassa embossattiin kuva kirkkaalla tai vaalealla kohopulverilla ja leikattiin sitten pala kuvasta pois esim. stanssaamalla, minkä jälkeen palojen taustat värjättiin musteilla erivärisiksi. Sen jälkeen palat koottiin takaisin paikoilleen. Ei minulla oikein ollut tällaiseen sopivaa stanssia, mutta yksinkertaisella kuvalla ja stanssilla kortti onnistui ihan hyvin. Korttipohja on helmiäiskartonkia.
Kollaasileimaus
Saksija kun olen, niin teen yleensä kollaasini mieluiten leikkaa-liimaa-tekniikalla. Nykyään sentään omistan jo jonkin verran sellaisia leimasimia, jotka tällaiseen työskentelyyn sopivat, ja tästäkin tuli ihan ok vintagehenkinen kortti. Yksi lampuista on embossattu kultaisella, ja yksi perhosista on leimattu uudelleen paperille ja kiinnitetty siivet kohollaan pohjapaperiin leimatun perhosen päälle tuomaan kolmiulotteisuutta. Alareunassa on vihreää nauhaa ja koristeina ääriviivatarroja.

27.7.2013

KK-viikonloppu

In May I was in a card crafters' meeting, having wonderful time with great people. Here are two of the cards I made there. The first one was assembled from a material envelope someone else had selected, and I was really lucky to get materials that could have been chosen by me myself! The second card was made following a sketch, and the last easel card is a name badge I had on the table during the meeting.
 
Jospa vihdoin postaisin myös Koukussa kortteihin -viikonlopussa Alavilla toukokuussa tekemiäni töitä! Tapaaminen oli ehdottomasti hauskin, jossa olen ollut tähän mennessä, ja jokaisen 11 tunnin (meno-paluu) junassa istumisen arvoinen! Aivan mieletön porukka oli valikoitunut paikalle ja naurulihakset olivat kovilla. Nukkuminenkin siinä jäi vähän vähemmälle, kun illan pimeimpinä tunteina koottiin joulukortteja keräykseen keittiön pöydän ääressä.
Yhtenä ohjelmanumerona tapaamisessa olivat valmiiksi kootut materiaalikuoret, jotka vaihdettiin sokkona, ja sitten koetettiin tehdä kortti ainoastaan kuoren materiaaleista. Itselleni sattui tosi hyvä tuuri, kun sain ihan itseni näköisen kuoren Annikalta. Vaikein tehtävä oli saada väritettyä leimakuvan kukat ja perhonen samansävyisiksi kuin taustapaperit ja paperikukat, mutta riemukseni onnistuin siinä, kun mursin vieressäni istuneen Minnan vaaleanpunaista Inktensen sävyä sinapinkeltaisella. Stanssatut kiekurat väritin samalla värillä kuin kuvan oksat. Taustapaperin kauniita kukkaoksia en halunnut piilottaa stanssatun leimakuvan alle, joten leikkelin osan niistä paperiveitsellä kuvan reunojen päälle.
Tämä on ehdottomasti oma suosikkini kaikista tänä vuonna tekemistäni korteista, joten kiitos Annikalle materiaaleista!
Yksi haaste Alavilla oli Koukussa kortteihin -sivuston ensimmäinen kesähaaste, joka tehtiin luonnoksen pohjalta. Tämän perhoskortin tekstitaustaa tehdessäni tuli todettua, että hellanlevy on kutosella liian kuuma embossaamiseen! Korttipohja ruskistui keskeltä ja kärysi siihen malliin, että muut paikallaolijat jo säikähtivät. Saimme hyvät naurut, kun useampikin kanssa-askartelija totesi, että olisihan häneltä saanut kuumailmapuhallintakin lainata. No, vahinko saatiin peitettyä punaisella DI-musteella.
Perhosleimat ovat Lost Coast Stampsin. Reunoilla on gessoa.

Tapaamisessa tuli olla mukana nimikyltti pöydälle, ja toteutin sen telinekorttimallisena Anun Putiikkien DT-työksi. Vintage Notes -paperisarja on 12x12-tuumainen, ja siinä on jokaista paperia 2 kappaletta. Papereissa on yhteensointuvat vaaleat värit ja kuviot sekä struktuuriltaan kevyesti ruudutettu pinta. Yhdessä paperiparissa on irtileikattavia kuvioita, joita käytin nimikyltissä käsinkirjoitetun nimen pohjana. Lisäksi käytin Anun Putiikkien pitsejä, ruusuja, puolihelmiä ja kakkupaperia. Iso kukka samasta paikasta on värjätty misteillä. Reunoja värjäsin DI:n Vintage Photo -musteella.
Tässä kyltti toisesta kulmasta kuvattuna.
Myös kortin taakse laitoin nimeni, jotta sen näkevät myös vieressä istuvat. Toivottavasti nähdään tämän porukan kanssa vielä uudestaan askartelutapaamisissa!

26.7.2013

Nappikortti pojalle

Here's a card for a finnish challenge asking for buttons. The image is from Lili of the Valley. I destroyed a couple of my scraps for the background and used a stencil and Inka Gold -paste in silver to decorate it.

Pitkästä aikaa hyppään mukaan Pskarteluhaasteeseen. Nyt aiheena on napit. En millään meinaa saada käytettyä niitä korteissani, mutta tähän poikakorttiin laitoin niitä kerrankin reilummin. Haastoin myös itseni ottamaan kaikki taustan paperit silppupussukastani. Liimasin paperit taustaan jo toukokuun Askartelupirtillä, mutta en käyttänytkään sitä siihen kuvaan, johon olin sen alkuun suunnitellut, joten kokoamisessa kesti jonkun aikaa.
Askartelupirtiltä hankittua sabluunaa testasin taustaan hopeanvärisen Inka Gold -tahnan kanssa ja koristeina on sitten niitä nappeja ja glossytäpliä. Kuva on Lili of the Valleyn valmiskuva, ja sen stanssaamisessa kikkailin sen verran, että sain pallon ulos kehyksistä. Vähän levotonhan tästä tuli, mutta sellaisiahan nuo pikku jalkapalloilijatkin taitavat usein olla.

19.7.2013

Kesä ja kimallus

It's all about the vintage and beauty started a new challenge with the theme: Feelings of summer, with sparkle. This time too, we'd like you to bring a blast from the past on your work as well. Our sponsor this time is Saturated Canary, which has wonderful digital images, like this one called Double take, that I used on my card. Doesn't she have a bit of that glamour of the old times on her? I added a rose made of the tiny pieces that fall out of a border punch on her hair, and of course a lot of Stickles on her dress. Welcome to join our challenge!

Uusi haasteemme It's all about the vintage and beautyssä on aiheeltaan: Kesän tunnelmia kimalteen kera. Toivomme myös näkevämme vanhaa aikaa työssäsi. Sponsorimme on Saturated Canary, jonka digikuvat ovat kerrassaan ihastuttavia!
Käytin omassa kortissani Saturated Canaryn leimakuvaa nimeltään Double take, koska minusta tytöstä henkii vanhan ajan glamour. Tyttö sai korvalleen ruusun, jonka kokosin boordilävistimen pikkuruisista jämäpalakukista. Värittelin kuvan ja taustan Inktenseillä, ja korostelin valkoisella geelikynällä.
Kokonaisuudessaan kortti on tämännäköinen. Taustapaperi on Maja Designsin ja ruusubanneri Summer-tekstillä Panduron. Bannerin ruusuihin laitoin Sticklesin Clear rock candy -kimalletta. Pitsi on Nauhataivaasta ja perhonen lahjaksi saatu. Reunat ressasin ja rusketin musteella.

Tässä kuvassa kimallus erottuu paremmin. Koko mekko on päällystetty värityksen jälkeen Sticklesin sävyillä clear rock candy ja frosted lace. Tytön sivuilla on lisäksi Glossyllä päällystetyt pisteet diamond-sävyä. Ripottelin vielä irtokimalletta värityskuvan reunoille, ja sitä meni muuallekin korttiin tuomaan lisää säihkettä. Itsekin kimalsin pari päivää!
Tästä kuvasta näkyy, millä tavalla irrotin ruusubannerin Panduron skräppipaperista. Olen siis kiinnittänyt pienen pyyhekumin silmäneulan päähän suojaamaan sormeani, ja tällä työkalulla neulaan maton päällä rivin pisteitä, joita myöten kuvion saa revittyä irti. Reunoista tulee vintagemaisemmat ja rajoista pehmeämmät kuin saksilla leikatessa. Lopputuloksesta ei juuri edes huomaa, että kyse on kahdesta eri paperista. Tervetuloa mukaan kimaltelevaan kesähaasteeseemme!


12.7.2013

Pieniä töitä

I've become lazy, when it comes to posting my work here at my blog. I've made lots of things, and even photographed them, too, but for some reason I haven't published them here. I'm sorry! Here are three tiniest things I've made recently. They are two pieces for decos started by my fellow crafters. The first one is a piece of a puzzle (less than 5 x 6 cm) and the other one a domino piece (2 x 4,3 cm). The third card is an inchie (2,54 x  2,54 cm). I really enjoy trying to make tiny pieces as detailed as bigger ones.

Onpas minusta tullut laiska blogin päivittäjä, olen pahoillani! Askarrellut olen entiseen tahtiin ja jopa kuvannutkin työni, mutta tämä viimeinen askel vain jostain syystä on jäänyt ottamatta. Tässä nyt kuitenkin kolme pienintä työtäni tältä keväältä ja kesältä: palapelinpala Askarteluvuoren Viken decoon (alle 5 x 6 cm), dominonappula Ailan decoon (2 x 4,3 cm) ja inchie (2,54 x  2,54 cm). Minusta on ihanaa näpertää pikkuruista ja koettaa saada työt yhtä yksityiskohtaisiksi kuin isommatkin.
Jättikuva pienestä työstä! Viken lähettämässä palapelin palassa oli valmiina reikä ja kuvioina tummanvihreää, mustaa ja valkoista raitaa, jotka erottuvat himmeästi kortin keskiosasta gessokerroksen alta. Peitin siis pinnan ensin gessolla ja sitten kokeilin vasempaan laitaan kuvansiirtoa gessolla sanomalehdessä olleella hevospatsaan kuvalla. Ohjeen hain Caritan blogista. Siirto onnistui ihan hyvin, mutta palapelinpalasta kyllä alkoivat kerrokset irtoilla toisistaan kosteuden takia, joten jokin muu pohja olisi ollut kätevämpi.
Uuden tekniikan kokeilun tuiskeessa jouduin sitten hiukan soveltamaan vasemman yläreunan kanssa. Raaputin vähän liian innokkaasti kosteaa pintaa, ja sain sen repeämään, joten jouduin peittämään virheeni liimaamalla päälle palan venäjänkielistä sanomalehteä, ja tekstin päälle vedin myös kerroksen gessoa. Pintojen rajalla ammottavan kuopan peitin lumiaineella. Lopuksi leimailin vihreitä paisleypisaroita taustan päälle ja laitoin sitte tänne kimalleliimapisaroita, joita korostin Glossyllä. 
Varsinainen kuva tässä palassa on Audrey Hepburn, mainoksesta hänkin. Koska palan koristeluun annettiin täysin vapaat kädet, halusin tuoda omaan palaani palapelimaisuutta sijoittamalla pääkohteen sellaiseen paikkaan, jossa siitä puuttuu osia. Silmät halusin ilman muuta silti molemmat näkyviin. Palan reunat väritin vielä vihreällä tussilla. Minä onnellinen satuin vielä voittamaan koko decon itselleni arvonnassa, joten nyt voin ihailla muidenkin osallistujien paloja aina, kun haluan!
Puisista tuunatuista dominopalikoista Aila aikoo tehdä itselleen taulun. Omaan palikkaani laitoin Graphic45:n skräppipaperin mainoksesta saksimani morsiamen kuvan. Koska jouduin leikkaamaan pois kuvan oikean reunan, jossa oli ihanat perhoset, leikkasin perhosetkin irti saadakseni ne mukaan dominopalaani, ja voin kertoa, että se oli aika millintarkkaa puuhaa jopa minulle! Lakkasin kuvan lopuksi mattalakalla. 
Yläosaan leikkasin palan Anemonen lähettämää pientä pitsiä. Koristelin kuvaa kimalleliimalla ja Glossypisteillä sekä kiinnittämällä molempiin reunoihin kynsitarraköynnökset. Alareunan paperissa olleitten ruusujen päälle kokosin reunoista kohollaan olevat paperikukat boordileikkurin reikien jämäpaloista ja pienistä helmistä. 
Tuumanenkin näyttää tässä tietokoneen ruudulla paljon isommalta kuin luonnossa! Inchien nimi on "Ystävyys", ja idea siihen sai alkunsa Koukussa kortteihin -chätissä, kun juttelimme silpuista ja haastoin muutaman kanssa-askartelijankin kokeilemaan inchien tekoa. Ehkäpä jotakuta saattoi inchiekärpänen puraistakin!
Muumien kuvan ja perhosen olen leikannut mainoksista. Taustalla on pala kukkapaperia ja alaosassa revitty pala vaaleanpunaista paperia. Muumikuvan alaosan kukkien keskustoja korostin Glossyllä ja alas leikkasin pinkistä paperista kuviosaksilla suiron ja sen päälle liimasin pätkän hopeanväristä helminauhaa. Kortissa on mukavasti kolmiulotteisuutta, koska perhosen siivet ovat koholla.
Pieni on kaunista!
 
 

4.7.2013

Mustavalkoinen kortti

It's all about the vintage and beauty started a new challenge today with the theme "Black and white". Other colours are not forbidden either, but those two should clearly be the main colours. There will be two prizes from our sponsors Nauhataivas and Crafty Sentiments, and I used the following material from Nauhataivas on my card: White ribbon, white rose "pearls", a metallic corner decoration and a black flower buckle with golden dots. There's a hint of gold on other parts of the card as well. Welcome to join us!

Uuden It's all about the vintage and beautyn haasteen aiheena on "musta ja valkoinen". Muitakaan värejä emme kiellä, mutta pääpaino tulee olla näillä kahdella värillä. Sponsoreita ja näin ollen myös palkintoja on tällä kertaa kaksi: Nauhataivas ja Crafty Sentiments. Omassa kortissani seuraavat materiaalit ovat Nauhataivaasta: valkoinen nauha, valkoiset ruusu"helmet", metallinen kulmakoriste ja musta kultapilkullinen kukan muotoinen solki. Lisäsin ripauksen kultaa muuallekin korttiin. Tervetuloa mukaan haasteeseemme!
Paperit ovat Papermanian Capsule Collectionista, joka mielestäni toimiiparhaiten juuri mustavalkoisena. Mustien ruusujen vihreät lehdet ja varret värjäsin kultaisiksi kultatussilla. Ihanan ryppyisestä nauhasta tein kaksinkertaisen rusetin soljen avulla. Ressattuihin reunoihin laitoin kullanväristä mustetta.

 

2.7.2013

Fantasiakeiju

Paperilohikäärme-shop is celebrating its first half a year with a bingo challenge, and I chose the line: fantasy - free - metal. The stamp is from Sweet Pea and I got the metal flower from a friend of mine.

Paperilohikäärmeen puolivuotissynttärihaasteesta valitsin bingorivin: fantasia- vapaa - metalli. Kuva on Sweet Pea Stampsin ja metallikukan sain Siskolta. Onnittelut ihanalle kaupalle!
Upeanpunainen taustapaperi taisi tarttua mukaani Villakeijusta KK-viikonlopun tapaamisen aikana. Sen mukaan sitten värittelin kuvankin ja lisäsin reilusti Sticklesiä siipiin. Mustalla kakkupaperilla ja pitsillä vähän dramatiikkaa mukaan ja Paperilohikäärmeen timanttirivit vielä kulmiin.
Siskolta saadussa metallikukassa oli molemmissa reunoissa ripustusreiät, joten kiinnitin sen nauhoilla stanssattuun punaiseen paperinpalaan. Alareikään ripustin vielä pari roikkuhärpäkettä, eli lankaan pujoteltuja välihelmiä, metallikukat ja läpinäkyvät siipiä muistuttavat muovilehdet.